Jukka Tuominen
Kehityspäällikkö – VuokrausJukka Tuominen tietää etteivät työt hoidu yksin puurtaen. Mainion päivän elementtejä ovat tyytyväinen asiakas, mukava työporukka ja onnistumisen kokemukset.
Miten päädyit Cramolle töihin?
Minulla on rakennusalan sekä varasto- että logistiikkalan koulutus ja olen aikaisemmin työskennellyt melkein kymmenen vuotta Lemminkäinen Talo Oy:n kalustonhallinnan parissa. Tulin Cramolle kaupanpäällisenä 2010 vuonna, kun Lemminkäinen ulkoisti rakennuskalustonsa ja kalustonhallintansa Cramolle. Rakennuskoneiden parissa ja konevuokrausalalla olen siis työskennellyt jo vuodesta 2003 alkaen.
Millainen työnkuva sinulla on?
Työnkuvani päätavoitteenaan on kehittää vuokrauspalveluiden prosesseja ja järjestelmiä tukemaan kannattavaa kasvua. Lisäksi tehtävään kuuluu mm. henkilöstön kouluttaminen, yhteistyö konsernin kanssa, vuokrauksen aloitteiden käsittely sekä vuokrauksen järjestelmien (ISP / Outsystems) pääkäyttäjänä toimiminen.
Vastaan myös osaltani yrityksen laadunhallintajärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta, laadunvarmistusprosessien suunnittelusta ja toteutuksesta, sekä laadunseurannasta ja kehittämisestä yleisesti.
Vuorovaikutustaidot ja kuuntelu ovat tärkeitä asioita omata sekä viestinnälliset taidot, että osaa viedä viestiä ymmärrettävästi henkilökunnalle.
Mikä on parasta työssäsi?
Saan tehdä töitä mukavien ja ammattitaitoisten ihmisten kanssa, käsitellä paljon erilaisia asioita ja olla mukana vaikuttamassa Cramon tulevaisuuteen. Pystyn rytmittämään omaa työtäni suurimmalta osalta, eikä ole kahta samanlaista päivää. Hyvät tiimit eri toimipisteillä ovat myös tärkeä elementti ja heidän kanssa on mukava ratkaista paikallisia ongelmia ja tilanteita parhaalla mahdollisella tavalla.
Mitä harrastat vapaa-ajalla?
Pelaan salibandya harrasteporukassa kerran viikossa sekä pyrin käymään salilla pari kertaa viikossa myös. Muutoin pyrin liikkumaan aina paikan tullen joko kävelylenkeillä tai puuhastelemalla jotain kotipihalla muun perheen kanssa.
Mitä ovat sinun edelläkävijän vinkkisi mainioon päivään?
1. Ole luottamuksen arvoinen: Sovitaan, mitä tehdään ja tehdään se, mitä on sovittu.
2. Älä anna turhia lupauksia: Toimi reilusti asiakasta kohtaan.
3. Asiakkaan etu on oma etu: Toimi niin, että asiakas tulee uudelleen. Asiakassuhde alkaa vasta silloin, kun asiakas tulee toisen ja kolmannen kerran.
Muutama kollegani
Cramo Finland Oy yrityksenä
Cramo on täyden palvelun konevuokraamo, joka tarjoaa myös rakentamista, saneeraamista ja kunnossapitoa tukevia palveluja. Kannamme vastuun paitsi hyvästä asiakaspalvelusta, myös toimitusten aikatauluista ja kaluston ja palveluiden ensiluokkaisesta laadusta. Haluamme lisätä asiakkaidemme tehokkuutta ja tuottavuutta työmaapalveluiden ja digitaalisten ratkaisujemme avulla.
Cramo Finland Oy on osa Boels-Cramo -konsernia. Olemme alamme johtavia tekijöitä Euroopassa. Boels-Cramolla on toimintaa 17 maassa ja 750 toimipisteessä, joista 200 sijaitsee Pohjois-Euroopassa. Suomessa toimimme n. 400 henkilön voimin lähes 40 toimipisteessä kautta maan. Cramo Finlandin liikevaihto on 106 milj. euroa (2024). Palvelemme Suomessa n. 20 000 asiakasta. Asiakaskuntaamme kuuluu yrityksiä rakennusteollisuuden ja muun teollisuuden, kaupan sekä julkisen sektorin alalta. Olemme jakamistalouden edelläkävijöitä.
Lue lisää osoitteessa www.cramo.fi.